Neiti Itsesääli kuittaa

Tästä elämästä ei tule kyllä nyt yhtään mitään. En ole oikeen muuta tehnyt kun sairastanut ja itkenyt. Yrittänyt pysyä hengissä, yrittänyt hengittää ja niellä niin, että se sattuu mahdollisimman vähän. Tää on kamalaa. Mua väsyttää ja tekis mieli koko ajan vaan nukkua, mutta sattuu sen verran, etten saa unta. No okei, kuuluu mulle jotain kuitenkin. Haluisin sanoa "jotain hyvää kuitenkin", mutten sano, koska sitten mun pitäisi selittää. Eikä mulle tule mieleen mitä hyvää mulle kuuluisi. Mulle ei ole oikeestaan ikinä kuulunut näin pahaa?

Onko se väärin sanoa niin? Musta tuntuu että on. Musta tuntuu, että koskaan ei saisi sanoa jos kuuluu huonoa, tai mut hylätään. Oon huomannut olevani kiva vaan, jos hymyilen ja naureskelen. Jos olen hyvällä tuulella. Mutta huhhei, heti kun tämä neiti on hiljainen ja vetäytyvä, masentuneen oloinen eikä oikein innostu lähtemään kevätpiknikille, se jätetään omaan rauhaansa. Sitäkö ystävyys on?!?!? Tätä oon miettinyt ja itkenyt viime päivät. Onks ystävyys todella sitä, että annetaan toisen olla rauhassa kun se näyttää paskalta, ei edes kysytä mitä sille kuuluu? Ei edes katsota silmiin, moikata, vaikka just ennen pääsiäislomaa oltiin niin hyviä kavereita että!

Pitäskö mun tulla vastaan? Pitäskö mun mennä kertomaan, että hei, mulle kuuluu nyt todella huonoa. "Moi. Hei kuules, en ole syönyt mitään kahteen päivään, vaatii kaikki voimat että ylipäänsä pysyn pystyssä, en jaksa normaalia elämää, koulua, kavereita, en osaa enää syödä enkä haluakaan, mulla on tosi paha olo, enkä oikeen osaa selittää edes miksi." Vaikka kukaan ei kysy, pitäskö mun mennä kertomaan kaikki toi? Kumman pitää puhua ensin, sen joka voi huonosti, vai sen, joka huomaa tämän? Pitäskö mun sanoa, että hei, tarttisin nyt olkapäätä johon voisin itkeä, tarttisin syliä johon nukahtaa?

Oonko mä edes ansainnut sen? En tule yhtään vastaan. En mäkään liioin kysy keneltäkään mitä niille kuuluu, en mä tarjoa kenellekään olkapäätä tai syliä, en mä ole mitään muuta tehnyt kun pyörinyt oman napani ympärillä. Oman ympärysmittani ympärillä. Mittanauha on mulle parempi ystävä, kun kukaan. Oonko mä siis ansainnut mitään huolenpitoa?

En.

On pakko olla joku syy siihen, miksei kukaan noteeraa mitenkään. Tyttö vaeltaa kalpeana ja hiljaisena pitkin koulun käytäviä isossa villapaidassaan ja katsoo verestävin silmin maahan, näyttää siltä että se purskahtaa itkuun minä hetkenä hyvänsä, eikä kukaan sano yhtään mitään.

Ehkä ne eivät halua pilata hyvää päiväänsä. Tai sitten niillä on omiakin ongelmia, eikä tämä Neiti Itsesääli edes huomaa niitä, koska oma ympärysmitta on tärkeämpi.

Voi helvetti.

500 g ylioppilaskirjoituksia

Tää päivä on ollut kyllä yks iso vitsi. Todella, todella iso, voin kertoa.

Äiti laittoi aamulla mun matkaan 500 grammaa viinirypäleitä, juustosämpylän ja suklaata ylioppilaskirjotuksiin, ja kuvitteli tekevänsä palveluksen. Ihan kun mä en ite osaisi tehdä eväitäni? Eväiden tekeminen on helppo tehdä niin, että jättää ne tekemättä.
Ne yli 900 kaloria houkutteli yhtä paljon kun se terveystiedon koe
eli ei yhtään?

Normaalisti mä rakastan terveystietoa isolla R:llä, mutta toi ylppärikoe oli täynnä soopaa. Sori nyt vaan, mut mua ei kauheesti (lue: ei yhtään) kiinnosta lemmikkien terveysvaikutukset tai tautien synnyt eri aikakausina. Ainut kysymys johon oikeasti osasin vastata, ja hienosti osasinkin, oli BMI:n selittäminen ja mittaustavat. Siitä olisin voinut selittää unissanikin (olen tehnyt varmaan sitäkin). Harmi vaan, että se ei ehkä riitä siihen arvosanaan jota lähdin tavottelemaan. Kyllä mä lahjakkaasti runoilla osaan ja maalaisjärkeä ehkä on, vaikka pääkaupunkiseudulta olenkin. Siltikään ei kauheesti naurattanut kun tulin salista ulos. Olin istunut jauhamassa paskaa paperille kuus tuntia, syönyt 350 kaloria ja pilannut mun mahdollisuudet kunnon opiskelupaikkaan. Voi voi?

Tälle kympin tytölle on tapahtunut jotain viime aikoina. En opi mitään vaikka opiskelisin, tosin yleensä en jaksa edes yrittää. Teen mielummin kivoja juttuja. Lenkkeilen, poltan tupakkaa (käytinkö noita kahta oikeesti samassa lauseessa?), juoksentelen ostoksilla, naureskelen V:n kanssa, juon pepsimaxia rannalla ja leikin että kaikki on hyvin.