Kaverit juhlimassa,
perhe nukkumassa
ja mä en ole oikein missään.
Ihan kun en kuuluisi enää mihinkään. Mua ei kutsuta perhepäivällisille (koska en kuitenkaan söisi), kaverit soittaa sunnuntaiaamuna kertoakseen kuinka hauskaa "meillä oli tyttöjen kanssa" sillä välin kun mä makasin kotona mun karheilla lakanoilla, ja tuijotin katon halkemia. Mua ei enää kutsuta tyttäreksi, isosiskoksi, serkuksi tai miksikään. Ei kaveriksi, ystäväksi, puolitutuksi.
Mä en kiinnosta enää ketään.
Toisaalta se on ihanaa. Juon aamukahviani mustana mustassa keittiössä suu supussa, eikä kukaan kysy miksi en syö mitään. Koulussa pärjäisin koko päivän sanomatta sanaakaan, eikä kukaan kiinnittäisi erityistä huomiota. En ole enää ihminen jolta kysytään minä päivänä on kokeidenpalautus, tai mitä oli ruokana. Voin istua kolmoskerroksessa koko ruokatunnin tekemättä mitään. Illalla voisin maata kylmällä laiturilla viisi tuntia katsomassa aurinkoa, eikä kukaan huomaisi että puutun mistään. Mä en kuule tarpeeksi lauseita
mitä kuuluu
mennäänkö yhessä syömään
oliks sulla tänään ylppärit
miten meni
tuutko tupakalle
Olisipa ihanaa, jos joku haluaisi olla mun kanssa. Tai kestäisi mua. Mun seuraa tai mun tekstejä. Tai jotain. Joskus tuntuu jopa että 54 lukijasta noin 10 käyttää enää tätä. Tai lukee tätä. Tai on ylipäänsä olemassa.
En tiedä pitääkö tämä paikkaansa? Sanokaa kiltit, ettei pidä.
Tekstit
18 kommenttia:
Ei pidä paikkaansa, minä ainakin tätä seuraan, ja yritän kommentoida kun ehdin välillä :)
Et oo yksin, mustakin tuntuu..että eihän noita mun tekstejäkään kukaan lue, saati sit yhtään kommentoi.
pöh, äläpäs nyt höpötä. Minä ainakin kestäisin, koska kukaan ei ole yhtä tylsä tai niin tyhmä kuin mä. :D
i feel your pain. tiivistit just sanoiks sen miltä musta tuntuu.
Minäki täältä piipitän, että luen tätä. En useimmiten kommaa, mutta seuraan kyllä. Ihana blogi, vaikka niin raskasta ja surullista luettavaa..
Hey love,
älä ajattele noin. Minä ainakin aktiivisesti luen ja olen kiinnostunut. Olen vain vähän huono kommentoimaan.
Tämäkin on aihe, johon on vaikea vastata mitään... Kumpa minä voisin olla se, joka nostaa sinut taas ihmisten keskelle ja pöydille tanssimaan.
-Nancy
yhdyn edellisiin. luen jokaisen postauksen mutta taidan minäkin olla surkea kommentoimaan. yritän vähän tsempata sen kanssa.
kyllä moni ihminen varmasti susta välittää. ehkä ne ei vaa osaa tai uskalla ottaa sua mukaa juttuihinsa. voisitko ehkä ite koittaa kysyä, jos pääsisit seuraavana viikonloppuna kavereitten mukaan? tai pyydä vaikka joku perheestä shoppailemaan. tiiän, et voi olla vaikeeta mut kannattaa kumminki yrittää. mitä voit siinä hävitäkää?
joka tapauksessa koita jaksaa<3
täälläkin on yksi joka aktiivisesti lukee blogiasi,saan täältä niin paljon inspiraatiota elämääni niin ehkä voisin antaa jotain takaisinkin.
löysin tällaisen kuvan netistä
http://cosmopolitan.kampanjat.net/sporttimalli/kuva.php?id=229&page=1
Aivan ihana! siis täydelliset luut ja kaikki..ei voi kuin kadehtia häntäkin..pitääpä äänestää oikein urakalla niin ehkä saadaan nähdä lisää thinspiration kuvia hänestä ja ehkä saisin myös laihdutus vinkkejä ;)
P.s.Äläkä vain lopoeta blogin pitämistä,kirjotuksiasi on niin mukava lukea :)
Ei oo totta :) Mäki luen tätä aina ku sulle tulee uus postaus, en vaa oo aiemmin keksiny mitää kommentoitavaa :S
Hei pikkuinen
Nyt on pakko ryhdistäytyä ja kommentoida. Nyt olet tosiaan väärässä etteikö kukaan olisi kiinnostunut sinusta. Niinkuin edellisetkin ovat sanoneet, minäkin olen vain todella huono kommentoimaan tai ottaa mitään kontaktia (täälläkään) ihmisiin.
Yksin oleminen on välillä raskasta ja välillä vapauttavaa. Olen saama mieltä kanssasi, olisi kiva että joku ihminen huomioisi edes jollain tavalla.
Voimia, olet mielessäni.
Heippa!
Mäkin luen blogiasi, aloitin ihan vasta vähän aikaa sitten. Tekstisi ovat tosi hyviä ja monesti tuntuu kuin kirjoittaisit mun ajatuksiani ja elämästäni.
Toivon todella että vielä ymmärrät katsoa elämää pitkälle eteenpäin ja nauttisit elämästä, se on varmasti sen arvoista! Toivottavasti me molemmat vielä voimme paremmin, tsemppiä sulle! :)
Yhdyn edellisiin eli luen joka postauksesi, mutta kuten muutkin, niin olen todella huono kommentoimaan mitään.
Kirjoittele siis ihmeessä jatkossakin, kyllä sinulla lukijoita riittää.
sitä mäkin toivon, jännittää kyllä!!
muut ovat näköjään jo aloittaneen tsemppaukset täällä, mutta jatkan samaa linjaa. vaikka itse koenkin kommentoivani ainakin joskus, mutta silti. ainakin me 54 täällä olemme sinusta kiinnostuneita ja haluamme kuulla sinusta lisää. älä ihmeessä lopeta, vaikka elämä potkisikin päähän. olet todella taitava tiivistämään useimpien meidän ajatuksia sanoiksi, ja vieläpä ymmärrettävästi ja usein kauniisti.
kiitos.
Kaikki muut ovat jo pukeneet sanoiksi ajatukseni, joten lähetän lisäksi lämpimiä halauksia ja jaksamisia<3 Itselläni ei ole ainakaan vielä edes yhtä lukijaa, mutta jotenkin ajattelen, että sitten kun olen siro ja pieni, ihmiset tahtovat olla kanssani. Toiveajattelua? Olkoon sitten niin, ainakin se lohduttaa :)
Välillä on kyllä todella vaikea selittää asioita. Varsinkin tuota, etten osaa kysyä keneltäkään mitään -ei kukaan yleensä ymmärrä, jos sanon etten osaa. Saan vain oudoksuvia katseita..
Tuo olisi kyllä ihanaa -ainakin välillä. Että saisi olla ihan rauhassa vain omien ajatustensa kanssa ilman, että kukaan häiritsisi. Toisaalta taas olisi niin ihana, jos osaisi olla osa ryhmää -aivan luonnollisesti muiden kanssa ja jutella iloisesti ja tehdä kaikkea.
Kyllä vielä jostain löytyy sellainen ihminen, jonka kanssa haluaa viettää aikaa ja jutella. (:
Minäkin seuraan, joten et ole yksin, et.
Niin se oln. Yleensä psykiatritkin käyttävät niitä helvetin samoja termejä joka kerta kun heille jotain puhuu, eli ovat vain seiniä jotka vastaavat. tiedän tuon tunteen, turhauttavaa.
Voimia.
Ei pidä paikkaansa :)
mä ainakin luen sun jokaisen tekstis, sä et todellakaan ole yksin. Kauheasti voimia sulle!! *halaus* <3
RAKASTAN BLOGIASI! ♥
Lähetä kommentti