Voihan perkele

Back in business! (kirjotetaanko se noin?)
Aivan huippumahtavaa, oikeesti, että jotkut ovat olleet huolissaan missä olen. Vastaus on yksinkertaisesti, että totaalisen rappiolla. Enemmän rappiolla kun arvaattekaan.

Olin lomalla, ja huomasin samalla lomailevani normaalista elämäntavastani, elämänkatsomuksestani, elämänasenteestani ja kaikesta siitä, mikä arjessa on itsestään selvää.
Arkena katson tarkkaan mitä syön, syön terveellisesti, ajattelen aktiivisesti ruokaa tai sen puuttumista, suunnittelen syömiseni, suunnittelen liikuntani, liikun aktiivisesti, liikun rankasti, liikun säännöllisesti, liikun PALJON, syön VÄHÄN.
Mutta kuinka kävikään?
Lomalla en tehnyt noista mitään. Söin enemmän kun tämän kokoinen, pieni tyttö edes pystyy syödä, söin valtavia määriä herkkuja ja kunnon ruokaa, söin kaikkea, aivan kaikkea perunasta jäätelöön ja suklaaseen. En kuitenkaan ahminut hullun lailla, en menettänyt kontrollia.

En vaan välittänyt. Se siitä. Niinkö? Se siitä?

Kaikki alkoi vanhojen illallisesta, god dammit yks mun elämäni hienoimmista päivistä ja illallisista, miks helvetissä en menisi? No, menin. Ja, söin. Hups! Jatkoinkin sitten koko loman samalla linjalla. Olin perheen kanssa, joten miten hitossa voisin siellä kieltäytyä syömästä? Ideoita? Olisi pitänyt ajatella muutakin kuin vain "so what?". Nyt on lievästi sanottuna morkkis, henkinen krapula ruoasta joka mun kehoon ei kuulu. Siis hyi saatana (anteeks kiroilen taas liikaa), ei ihmisen kehoon kuulu sellaset määrät suklaata ja jäätelöä ja karkkia. Hyi!

Seitsemän päivää rappiolla. Seitsemän. Kokonainen viikko! Olen ihminen, joka lannistuu tällaisista. Ajattelen, että no okei oon hävinnyt jo, turha enää yrittää. MUTTA totuus on se, että se miten jaksan nostaa mun motivaation tän viikon jälkeen, todella kertoo sen kuinka vahva mä olen. Vastoinkäymiset kasvattaa luonnetta, kaikki menis ihan perseelleen jos lannistuisin tästä.

En suostu lannistumaan, en varmana!

Perusteluja laihduttamiselle

Oli hienoa, että jotkut kyseenalaistivat edellisen päivitykseni väittämällä etteivät jotkut kohdat ole totta. Harmi heille, mutta mielipiteeni ei muuttunut YHTÄÄN.

Kuka väittää ettei liikunnan terveellisyys ja roskaruoan epäterveellisyys liity laihdutukseen mitenkään? Tai että painonhallinta on itsekurin osalta suhteellisen mitätöntä?
Hetkinen.
Musta laihdutus on itsekuria parhaimmillaan. Ruoka on perusjuttu ihmiselle. Kaikenlaiset herkut jäätelöstä leivoksiin ovat ihania, mitäs sitä kieltämään? Vaatii tosi paljon kieltäytyä hyvästä mausta, nälän tunteen taltuttajasta, rentotuden tuojasta... Sen sijaan: mieletön nälkä, vatsaan sattuu, heikottaa, ruokaa joka puolella ympärillä, "ota keksi", "maista marianne", kouluruoka... Laihduttamisen joutuu kyseenalaistamaan joka päivä, joka puolella, monta kertaa päivässä. Ja jos silti jaksaa olla syömättä, mun mielestä SE on itsekuria jos jokin.
"Painonhallinta on suhteellisen mitätöntä." Selvästi.

Itsekuri kehittää luonnetta, mun mielestä sitä ei pääse mihinkään. Sehän todistettiin tuossa äskenkin. Itsekuri kehittää luonnetta, mutta niin myös anonyymin mukaan rentoutuminen ja elämästä nauttiminen. Tottahan toki! Mutta nautin elämästäni enemmän laihempana, ja laihuuden saavuttaminen taas edellyttää itsekuria.
Itsekuri-> elämästä nauttiminen -> rentoutuminen. Näin se menee.

Perustelu että vaatteet näyttävät parhaimmilta, kun ne sopivat kropan muotoon ja tyyliin, on aivan oikeassa. Mutta se on myös mun mielipide, että jos kropan muoto on laiha ja luinen, ohut ja pieni, vaatteet sopivat parhaiten. Ja sori, mun mielipide, turhaan loukkaannutte.

Nyt ehkä kysyt: onko se sen väärti?
Jos luet tätä ajatellen "no voi elämä!", niin sinulle se ei ole sen väärti. Tulenko sanomaan että olet väärässä? Sanonko sinulle että se, että syöt hampurilaisia ja pullia ja rasvaista maitosuklaata, on väärin? En. Sanon vain, että minä en sellaista elämää halua elää.
Sinä saat elää ihan miten haluat! Saanko minäkin?

Minä olen tehnyt ratkaisuni: Kyllä. Laihduttaminen, nälkiintyminen, heikottaminen, maitohapoille meneminen ja muutenkin yleinen itsekurin harjoittaminen on hintansa väärti. Sillä se hinta on onnellinen elämä. Nyt ehkä sanot: kun tollaisesta laihdutuksesta on kyse, et ole koskaan valmis. Et koskaan saavuta tavoitettasi. Väärin. Minulla on tavoite, ja siihen kun pääsen, ei tarvitse kuin pysyä siinä. Mikä on helppoa siihen verrattuna, mitä joutui kärsimään tavoitteeseen pyrkiessään.
Nyt ehkä ajattelet: Puhuit juuri itsesi pussiin, kun selität että laihdutus on pelkkää kärsimystä.
Ei se ole, mutta siihen liittyy vahvasti sekin puoli. Laihdutus ON vittumaista, taistelua omaa kehoaan vastaan. MUTTA, siitä saa (yleensä) myös loistavan ja ihanan rentouden tunteen, joka valtaa koko kehon. Euforia.

MINÄ HALLITSEN ITSEÄNI. OLEN MATKALLA KOHTI TAVOITETTANI!
Sen tunteen, jos minkä takia kannattaa vähän kärsiäkin.

Kyllä, ihailen sen verran laihuutta, että olen valmis tekemään mitä vain saavuttaakseni sen. Se on mun mielipide, eikä mielipiteistä oikeastaan voi kiistellä. Mutta onhan se toki hauskaa, ei välttämättä "kiistely", vaan "keskusteleminen. Ainahan on hyvä kyseenalaistaa. Tällä kertaa se ei johtanut mihinkään. Ehkä vielä joskus.

Laihuus on kaunista, OIKEESTI.

Olikohan mulla joku tilapäinen mielenhäiriö? Miksi laihdutan??!
Kysyinkö ihan OIKEESTI miksi laihdutan, vaikka tiedän täsmälleen vastauksen!

1. Mikään ei ole ällötävämpää kuin löllymä maha tai reidet, selluliitti ja "raskausarvet" lihomisesta
2. Lihavuus on huonon elämänhallinnan merkki
3. Lihavuus on yksinkertaisesti helvetin rumaa
4. Laihan ei tarvitse varoa hieman liian lyhyitä paitoja, kun vatsa on ihanan litteä
5. Laihan ei tarvitse varoa laskemasta leukaa alas kun pelkää kaksoisleuan näkyvän
6. Laihan ei tarvitse ajatella miltä hänen perseensä tietyissä housuissa näyttää
7. Laihan ei tarvitse varoa missä asennoissa on tai miltä hänen kehonsa näyttää, sillä
8. Laihan keho on kaunis aina
9. Laiha näyttää ihanalta kaikenlaisissa vaatteissa
10. Laiha löytää paremmin vaatteita

11. Kevyt olo on sata kertaa parempi kuin raskas olo
12. Laihuus on elämän hallitsemisen merkki
13. Laihduttamisessa on ihanaa kontrolloiminen, itsensä hallinta
14. Itsekuri kehittää luonnetta
15. Liikunta on terveellistä
16. Roskaruoat eivät (!)

Voisin jatkaa tätä loputtomiin, mutta ei mun edes tarvitse.

Laihuus vaan on ihan helvetin kaunista. Piste.

Ja nämähän ovat vain minun mielipiteitäni, eikä näistä siis voi kiistellä. Haa-haa.

Haa!

Ei mulla mitään kummempaa, paitsi se, että:

ONNISTUJAN BLOGI MEINAA JATKAA SAMAAN FYYSISESTI KEVEÄÄN MUTTA HENKISESTI VAHVAAN MALLIIN!

Sillä se juuri on tärkeintä: henkinen vahvuus vaikka kroppa tuntuisikin heikolta. Olen nyt ratkaissut mysteerin: kroppa huutaa ruokaa ja mieli huutaa että ei, kumpi voittaa?

Ei mun tarvitse kertoa vastausta. Kaikki tietää sen!

Tänään onnistuin paremmin kuin hyvin (huolimatta siitä, että söin kouluruokaa.) Juoksin yli tunnin keskisykkeellä 171, olo oli mitä mahtavin (niin ainakin psyykkasin), ja kaloreita kului monta sataa. Sykemittari on paras kaveri.

Juostessa vaan muistaa, että tämä on vaan juoksua ei mitään niin vakavaa! Eteenpäin vaan ja kaloreita kuluu, mikäs sen helpompaa? Se mikä yleensä mättää on lähtö, ja kun sen saa aikaiseksi niin tattadaa! Pitää syödä just niin sopivasti, että jaksaa liikkua muttei hölskyä,
+80kcal, liikunnassa -350kcal, joten tulos on mitä? RUTKASTI MIINUSTA.

Voi oikeen kuvitella kun rasva kärtsää reisissä, ja voi huikkasta sille oikeen sydämelliset moimoit: "sori, mut sä joudat nyt mun menoa haittaamasta!"

Pidä kivaa jonkun toisen perseessä kiitos.

sanoin sen sanoin

Olin kirjottamassa itselleni motivaatio A4:sta, ja mut yllätti kysymys että
hei, miksi edes laihdutan?

Tämä on ollut tavoite niin kauan niin kauan niin kauan, että olen unohtanut perustella sitä itselleni. Tiedän että haluan tätä enemmän kuin mitään, mutta tenkkapoo tulee, kun se pitäisi sanoiksi muotoilla. Tuli stoppi.

Yritän svenggailla teidän blogeissanne, jotta saisin tähän paperille muutakin kuin kuvia.
Oisko jotain pointteja heittää?

Päivän saldo: 2060

On aivan ihanaa tietää, etten todellakaan ole yksin. Lukiessani muiden laihdutusblogeja tajusin, etten todellakaan ole ainut kamppailemassa tämän saman asian kanssa. (jos eksytte tänne niin laittakaa kommenttia, jos teillä on saman tyylinen blogi. ja vaikkei olisikaan..)

Keho huutaa ruokaa, ja mieli huutaa että älä syö. Kumpi huutaa lujempaa?

Liian usein blogit ovat niin synkkäsävyisiä ja masentuneita: tänään taas ahmin, en jaksanut käydä lenkillä, en ole laihtunut yhtään, olen niin lihava että ällöttää, heikottaa, on paha olo,
on NÄLKÄ! Ja kaikki tuo on ymmärrettävää, kun kroppa on vihollinen.

Taistelen itseäni vastaan. Voinko koskaan voittaa?

Olin tekemässä samanlaista päivitystä siitä, kuinka onnistuin tänään syömään yli 2000 kaloria. Mutta ehei! Teenkin jotain aivan muuta! Sain idean, josta saan aivan loistavan motivaation! Tästä blogista ei tule sellaista. Tästä tulee onnistujan blogi! Hoidan syömiseni ja liikkumiseni niin taidokkaasti ja itsekurilla, ettei mun todellakaan tarvitse tilittää, kuinka surkea päivä oli ja kuinka paljon söin.
Koska tulevaisuus on se, etten paljoa syö.

Hymiöitä siis luvassa, odottakaa vaan! (melkeen uskon itsekin tähän)

Tunteiden purkamista

Taisin addiktoitua tähän välittömästi.
Olen viettänyt koko päivän (ja näköjään myös osan yötä) istuen koneen ääressä, syöden suklaata, kuluttaen nolla kaloria, surffaillen googlen kuvahaussa sanoilla thinspiration ja proAna, tuntenut itseni niin äärimmäisen lihavaksi että kuvottaa (ainiin, käväisinhän minä välillä peilin edessä tutkailemassa mahamakkaroitanii!)
Olen lihonut, ja sen huomaa. Liiankin hyvin. Tää on kamalaa.
Pahinta on, kun kenellekään ei voi puhua tästä. "Hyi minä olen lihava" -itkuihin kaverit suhtautuisivat piittaamattomasti ja pikkuhiljaa rupeisivat pitämään mua outona, kun aina jaksan vauhkota syömisistäni. Tämä blogi on ainut jonne voi purkaa kaiken, ja toivoisin niin kovin että joku muukin lukisi tätä. Joku kommentoisi.
Ettei tarvitsisi olla yksin tämän kaiken kanssa.
Tarttisin nyt sitä joka sanoisi:
KYLLÄ SINÄ PYSTYT SIIHEN! (täytyy huomenna määritellä tarkkaan että mihin)
Koska meinaan pystyä. Olen päättänyt sen. Ja se päätös pitää. Toivottavasti.