taas täällä, sekaisempana kuin koskaan

Sanonpa vaan että: apua
Tää tyttö täällä elää nyt aivan jonkun toisen elämää. Mä en enää tiedä mitä ajatella ja missä maailmassa mä oikeen elän. En tiedä mitkä on mun omia mielipiteitä ja mitkä jonkun toisen, en tiedä mitä ajattelen vai ajattelenko, en tiedä haluaisinko mä oikeasti nauttia oikeasta elämästä vai vaan rypeä tyylikkäässä itsesäälissä, en tiedä millainen se oikea elämä on, en tiedä onko itsesääli tyylikästä, en tiedä pitäiskö mun elää mukavaa elämää vai ei koska ei-mukava elämä on sekin mukavaa, en tiedä olisiko sosiaalinen vai erakoituisiko, en tiedä kiduttaisiko itseään vai ei koska kiduttaminenkin on tavallaan ihanaa, en tiedä pitäiskö mun itkeä vai nauraa ja tehdä molempia tai jotain siltä väliltä vai en kumpaakaan, en tiedä laihduttaisiko kunnolla vai vaan laihduttaisiko, en tiedä paljonko, en tiedä miten, en tiedä milloin ja missä aikataulussa, en tiedä miksi vaikka kuitenkin tiedän, en tiedä mitä söisi ja missä söisi, en tiedä oksentaisiko ja missä oksentaisi, en tiedä mikä on liikaa ja mikä liian vähän, en tiedä onko liika oikeasti liikaa ja liian vähä vaan ja ainoastaan ei mitään, en tiedä mikä on kohtuus vai onko sellaista, en tiedä paljonko mun pitäisi painaa vai painaako yhtään mitään, en tiedä paljonko haluaisin painaa, en tiedä paljonko voisin painaa, en tiedä missä menee raja vai onko sellaista, en tiedä kiinnostaako mua ylipäätänsä, en tiedä kaikkea mitä en tiedä, en tiedä miten saisin tietää tämän kaiken, en tiedä mitä olen oikein tekemässä, en tiedä mitä seuraavaksi ja mitä sen jälkeen ja sitten sen jälkeen ja sen jälkeen. En tiedä oikeastaan nyt yhtään mitään.

Tekisi mieli sanoa että kyllä tämä tästä, joten sanonkin:
Kyllä tämä tästä