Olipa kerran laiha ja hauras tyttö, jolla oli itsekuria ja kyky hallita itseään. Sitä tyttöä ei ole enää. Loppu?
Mä en ole oma itseni enää. Mihin katosi nollat mun kaloritaulukosta, mihin katosi huomaamattomat ”ei kiitos” –mutinat ja kuuden kilometrin iltalenkit? Mihin katosi hymy ja voitontahto, mihin katosi viikottaiset onnistumiset ja taivaan tuuliin haihtuneet kilot? Mihin katosin minä? Oon nyt jossain piilossa tän ällöttävän pehmeen massan alla, enkä saa tätä pois mitenkään. Mä en ole oma itseni tässä kropassa.
Mä en ole oma itseni enää. Mihin katosi nollat mun kaloritaulukosta, mihin katosi huomaamattomat ”ei kiitos” –mutinat ja kuuden kilometrin iltalenkit? Mihin katosi hymy ja voitontahto, mihin katosi viikottaiset onnistumiset ja taivaan tuuliin haihtuneet kilot? Mihin katosin minä? Oon nyt jossain piilossa tän ällöttävän pehmeen massan alla, enkä saa tätä pois mitenkään. Mä en ole oma itseni tässä kropassa.
Vai olenko? Tämäkö mä olen, säälittävä itsekuriton paska, joka ei osaa lopettaa niin yksinkertaista asiaa kuin syöminen? Tämäkö mä olen, suuri iso möhkäle joka ei mahdu vanhoihin vaatteisiinsa, syö sipsejä ja tuijottaa peilistä hyllyvää kehoa? Tämäkö mä olen, tyttö joka valittaa ja valittaa, itkee yksin kotona ja huutaa pahaa oloaan? Eikä tee sille mitään. Sellanenko mä olen?
EN MÄ HALUA OLLA SELLANEN, MÄ EN HALUA
Mä haluan laihtua. Mä haluan olla kevyt jälleen, nostettavissa maasta ja sylissä pidettävissä. Haluan, että näyttäisin vihdoin mun housuissa hyvältä, haluan että mun kauniit luut näkyy. Haluan haihtua, kadota jäljettömiin, näyttää hoikalta. Onko se liikaa vaadittu oikeesti?
Mitä mä teen? En pysy erossa ruoasta. Yritän syödä terveellisesti ja tarpeeksi jotta en ahmisi, mutten voi olla ahmimatta. En osaa enää edes oksentaa. Miten se tapahtui? Työnnän sormet kurkkuun mutten onnistu. Miten mä pääsen ruoasta eroon? Edes roskaruoasta? Miten mä oksennan?
MIKÄ MUA VAIVAA
Eilen sain koulussa itkukohtauksen, niin ei oo ikinä käynyt eikä tule enää ikinä käymään, jos musta riippuu. Selittämätön ahdistus vaan tuli ja hiipi mun selän taakse, enkä mä voinut enää mitään. Matkalla vessaan näin mun tyyliin parhaan kaverin meidän koulusta. Me ollaan tunnettu koko lukioaika, luulin että me ollaan oikeesti hyviä ystäviä, tuetaan toisiamme ja ollaan edes läsnä. Luulin.
Se jutteli jonkun jätkän kanssa, kattoi mun itkuisia apua anovia kasvoja, ja kääntyi pois. Kääntyi pois! Se jatkoi -kas kummaa- hyvin intensiiviseksi muuttunutta keskusteluaan, leikki ettei huomannut, ja mä juoksin kahta kauheammin itkien vessaan. Iltapäivällä se oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, toivotti hyvät viikonloput ja lähti niin nopeasti kuin suinkin. Hyvää viikonloppua sullekin. Saatana.
Tekstit
10 kommenttia:
ei sitä ehkä haluakaan. Odottaa vaan sitä päivää että se lähtee käppäilemään itsestään pois päästäsi kun se on tehnyt työnsä loppuun ja sinä leijut painottomana ja kevyenä..
oiskin. :/ ne on tynnyrit ja sit musta vielä tuntuu et ne näyttää isommille kun on.
Kiitos kommentistasi. <3
Älä ota pahalla tätä mitä sanon, sillä olen itse usein ihan samanlaisissa ajatuksissa. MUTTA. Haluatko SINÄ olla määriteltävissä pelkästään painon tai syömisten perusteella? Haluatko kuollessasi tajuta, että ainoat saavutuksesi elämässäsi olivat laihduttuja kiloja ja ainoat surusi elopainon nousuja? Haluatko elää kuristavan puristavan ahdistavassa peilimaassa pyörien oman navanseutusi ympärillä sillä aikaa, kun muut elävät oikeaa elämää, tekevät ja kokevat oikeita asioita, rakastuvat ja riitelevät, toivovat ja pettyvät, harrastavat ja matkustavat? Kun elämässä on niin paljon muutakin kuin tämä ikuinen oravanpyörä!! Sinä olet paljon enemmän kuin se, mitä syöt ja mitä painat ja miten liikut! Et saa arvostaa itseäsi noin turhien asioiden perusteella. (Juu, pata kattilaa soimaa... ;) ) Pidä huolta itsestäsi, darling.
Ymmärrän noi sun ajatukset liianki hyvin, tullu tutuks joo.. Mut mietippä tältä kannalta: haluutko taas olla koko aika maassa, aina väsyny, yksin ja palella, miettii ruokaa, kaloreita, painoa, senttejä ja pelkkää ulkonäköä? Tulla kevyeks, mutta ei kauniiks? Sellaseks luurankomaiseks ja poistyöntäväks, pelkääväks ja epäluuloseks? Vai onko parempi syyä, olla vähän isompi, ilonen ja sosiaalinen. Ite valitsisin sen tokan. Tosin, kultanen keskitie ois kivoin, mutta vaan niin vaikee saavuttaa.
Anteeks ku utelen, mut siis ootko ollu kauan "isompi"? Tai siis ku yleensäkkihän anoreksia/laihdutuksen jälkee saattaa seurata ahmimiskohtauksii tai syömishäiriö voi muuttaa muotoaa. Mut se normalisoituu ku syömisen sallii itelle:)
Tosi paljon voimia!<3
vooiii ihanaa jos tekstini vaikuttaa noin <3 :-----D
"Mitä mä teen? En pysy erossa ruoasta. Yritän syödä terveellisesti ja tarpeeksi jotta en ahmisi, mutten voi olla ahmimatta. "
ja joka aamu sitä päättää että tänään laihdutan ja sitten kuitenkin huomaa viettävänsä ruokaorgioita niin rankasti ettei kaloreja kehtaa edes laskea :(
voi muru, koita jaksaa <3
Niimpä! tosin mä en koskaan mikään bilehile ole ollut, koska ennen sairastumista olin aika nuori siihen, mutta kyllä mä silti halusin joka paikkaan mennä ja musta oli ihan järkyttävää jos dataili perjantai tai lauantai iltana. Nykyisin vaan istun kotona ja voivottelen läsejäni -.-
Voi siitä on aikaa ku viimeks oon käyny lukemassa täälä. Oon ollu niin masentunu ku en OSAA laihuttaa.. Elämä ja eläminen kusee.. Tai ei elämä ja eläminen vaan ruoka ja syöminen... Siis miks sen ruuan mussuttamisen lopettaminen on niin saakelin vaikeeta??!?! Siis esim lenkille meno on helppo lopettaa tosta vaan.. Mä en haluu syödä mut ekakski mut pakotetaan syömään ja tokaks mä halusin syädä kaikkee hyvää mut mä en voi! Mä haluun syödä mut ajatus etoo.. mut syön silti.. Voiko joku oikeesti auttaa?!? Antakaa edes joku yks vinkki miten mä pääsen ruuasta eroon ILMAN että kukaan huomaa.. Ennen mä hoidin aisan oksentamalla mut jäin kiinni ja nyt mua vahitaan aina jos meen vessaan tai suihkuun.. Joku on kuuntelemassa oven takana että kuuluuko yökkäystä.. Enää vuosi ja sitte oon 18 ja sitte muutan omaan kämppään enkä osta sinne ikinä mitään ruokaa! Mä vihaan ruokaa.. Mut silti syön.. "Pidä ysätvät lähellä ja viholliset vielä lähempänä" << Maailman paskin lausahdus.. Ainakin näin pro-anan mielestä..
Missä ooleet?? Odotan, että kirjottelet piakkoin lisää. Siitä on jo aika monta päivää, kun viimeks oot kirjottanu.
Hei!
Olen yliopiston opiskelija ja tekemässä tutkimusta syömishäiriöistä. Ongelmanani on miltä syömishäiriö tuntuu ja missä tilanteissa nämä tunteet nousevat esiin. Kysyisin lupaasi käyttää jo kirjoittamiasi tekstejä tässä työssä ja mahdollisissa tulevissa tutkimuksissa? En tule paljastamaan sivuasi tai nimimerkkiäsi työssäni, joten ei tarvitse pelätä, että sen perusteella joku löytäisi blogisi. Mahdollisesti jos haluat suoraan vastata äsken esittämääni ongelmaan, voit laittaa suoran vastauksen kysymyksiin.
Suuri kiitos jo etukäteen jos saan luvan käyttää tekstejäsi. :)
kiitos <3 tää sun blogi on ihana, välillä tuntuu että sun kirjottamat tekstit on suoraa niinkuin mun elämästä.
Lähetä kommentti