Se siitä sitten

Oon yrittänyt olla positiivinen ja osaksi onnistunutkin, mutta voi saakeli, ei tämän viikonlopun jälkeen. Just ja just tiedän mitä hymyileminen on ja jos kokeilen, näytän kuolevalta piisamilta. Peilissä katsoo joku ihan outo tyyppi joka yrittää olla kauheesti kaikkea, mutta on lähinnä vaan säälittävä. Se näyttää siltä kuin olisi juonut litran piimää ja kolme kiloa puolukoita, se virnuilee oudosti yrittäen näyttää normaalilta, vaikka pyörtyy millä hetkellä hyvänsä.

Oon niin pettynyt itseeni, etten tiennyt tällaista tunnetta olevankaan. Istun itkien suihkun lattialla huutaen äänettömästi miten oon antanut itteni tulla näin isoksi, miksi mulla ei ole tahdonvoimaa vaan unohtaa ruokaa, miksen saa ryhdistäydyttyä edes niin, että pääsisin pois suihkusta itseni luota. Haluan itsestäni ulos enemmän kuin koskaan, elän väärässä kehossa joka tuhoaa mut ja jolle en mahda mitään. Taistelen itteäni vastaan, ja häviän 2000-0. Eläminen on lähes naurettavan ristiriitaista ja olemassaolo tuskallista. Jos jaksaisi nauraa itselleen ja ottaisi asiat huumorilla, ne tuntuisivat ehkä pienemmiltä, mutta loppujen lopuksi mitä se huumori taas olikaan?

Onks siinä kaloreita?

Ja sitten vielä ihmiskeho on arvokas asia. Arvokas asia painukoon nyt oikeesti näin nätisti sanottuna perseeseen. Olishan se enemmän arvokas jos siihen voisi suhtautua kun oikeeseen kehoon, mutta nyt kun se on tavallisen hyvinvoivan kehon irvikuva, säälittävä iso pallo, joka yrittää kauheasti olla jotain muuta kuin on.

Ja nyt joku sanois että ole itsellesi armelias, kiltti itsellesi, olet sen ansainnut! Mä sanon siihen että mitenkäs mä olen sen ansainnut? Viettämällä tämän koko päivän kotona vai pelkällä peruskulutuksella, ja ainoa kerta kun poistuin kotoa oli se, kun ostin kaupasta jäätelöä ja sipsiä. Sitten söin niitä ja katsoin leffaa. Ai olen ansainnut? Ja ne sitä paitsi maistuivat pahalta, ei edes tehnyt mieli. Ei mun tee mieli olla kiltti itselleni, mä haluun kitua ja rääkätä, saada jotain oikeesti aikaiseksi sen eteen, mitä oikeasti haluaisin. Mä riitelen itteni kanssa koko ajan, minä ja kroppa, me ei oikeen tykätä toisistamme. Olishan se ihan kiva oppia tekemään yhteistyötä, mutta jos kroppa tahtoo syödä ja mieli ei, niin siinähän sitä sitten ollaan.