Korvapuusteja

Lupasin alottaa tän postauksen kirjottamalla "Tänään en syönyt kun vähän vajaat 300 kaloria!" Kaks lupausta petetty. Tää postaus ei ala sillä lauseella, enkä tosiaan syönyt vajaata 300 kaloria. Söin TUHATkolmesataa kaloria. Tänään oli muutenkin ihan uskomattoman hirveä päivä. Aamulla herätessä ensimmäinen ajatus oli: "RUOKAA! Mä pyörryn muuten!" Kävelin keittiöön, enkä ymmärrä mistä se maailman huonoin olo oli lähtöisin. Keittiössä istuin pöydän ääreen varautuen pyörtymään, maailma sumeni ja mua alkoi itkettää. Ja kas, mitä mun edessä onkaan pöydällä? Äidin leipomia korvapuusteja! Se leipoi ne ihan varmasti mua ajatellen, koska ennen tätä kaikkea mä rakastin korvapuusteja.

Mulla on ikävä mun entistä elämää. Tai itseasiassa ei, mulla on ikävä vaan korvapuusteja. Tätä elämää mä rakastan. Siitä ei puutu kun korvapuustit.

Aattelin, että tää on liian hyvää ja samalla ihan kauheeta ollakseen totta. Ehkä mä oon vielä unessa? Ehkä voin ottaa, syödä lihoomatta. Jos kerran nukun vielä. Tekosyitä tekosyitä, joten mitä tämä tyttö tekee? Ottaa yhden, ottaa toisen, ja nyt hävettää: OTIN KOLMANNENKIN. En ollut syönyt kolmeen päivään MITÄÄN, ja sitten mun nenän edessä on kymmenen korvapuustia. Söin niistä sentään VAAN kolme.

Mä en muuten voi uskoa, että käytin oikeesti sanoja "vaan kolme". Tää alkaa olla yksi surkea vitsi tää mun laihtuminen. Jouluna laihduin viisi (!!!) kiloa, ja nyt oon lihonut ne takasin. Itsekuri? Mikä se sellanen on? Onks siinä kaloreita?

Mä alan olla ihan sekaisin. Ylioppilaskirjoituksiin on kaksi viikkoa, ja mä en ole edes alottanut lukemista. Mä vaan laihdutan. Mun elämä ei mitään muuta enää olekaan.