Nikotiini vai lihapulla?

Mä en tiedä pitäisikö mun itkeä vai nauraa. Ehkä teen molempia, samaan aikaan.

Tänään musta tuntui, etten mä elä tätä päivää loppuun. Aamulla maailma heitti kuperkeikan kun yritin nousta sängystä, ja heikotti niin että oli pakko skipata aamutunti. Kun sain itteni revittyä ylös ja laahustin keittiöön, niin eikös siellä odota mun paikalla kasa voisia ja juustoisia kinkkuvoileipiä, eli yhteensä ainakin 800 kaloria naamioituna viattoman aamiaisen ja kohteliaisuuden muotoon. Niiden vieressä oli lappu

Tein nämä jos aamulla tulee kiire
terkuin äiti

Kuten sanottu, en tiedä olisko pitänyt pakahtua onnesta vai epäonnesta. Kirjoitin lappuun "kiitoksia paljon, tulivat tarpeeseen", heitin ällöleivät roskapussiin ja vein ulos roskikseen. Biojätteeseen ei nykyään voi heittää enää mitään, ettei vaan kuule illalla lausetta "mitä nää tekee täällä!". Yritäpä siinä sitten selitellä. Oon käyttänyt jo "no mutkun ne oli homeessa", tai "olin jättänyt ne pöydälle aamulla ja kun tulin kotiin ne oli jo ihan pahoja" ja "se maistui tosi pahalta, oli varmaan menny vanhaks tai jotain". En keksi enempää syitä. Siksi ulkoroskis.
Join sitten vaan kahvia ja yritin olla pyörtymättä miettien että mitä vitun järkeä tässä on. Yritän päästä elämään onnellista elämää, jonka takia musta tuntuu että mä kuolen. Helvetin fiksua? Se olo johtui ehkä siitä etten ollut edellisenä päivänä laittanut suuhuni mitään muuta kuin vettä, kahvia ja tupakkaa.

Mä en kestäis jos mä en polttaisi. Puoltoista vuotta sitten alotin sen just siksi, ettei tarttisi syödä. Antaisin aika paljon, jos tupakka toimis mulla nykyäänkin samalla tavalla. Silti mä en voi lopettaa sitä. Se on täydellistä, rakastan sitä. Rakastan sitä kun muut menee syömään jotain läskisoossia koulun ruokalaan, mä hilppasen ulos ja ostan ärrältä kahvin ja poltan puistossa yksinäni puhallellen savurenkaita. Ennen poltin vaan sen yhen, nyt tajusin että esim tänään poltin ainakin seittemän? Tai enemmän. Ainakin aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Kun muut syö, mä poltan. Ei se enää nälkää vie, mutta onpahan jotain tekemistä ja tulee hyvä olo. En tiedä miten mä voisin ikinä lopettaa tupakoinnin. Lihoisin varmaan kymmenen kiloa jos niin tekisin. Pelottavaa sinänsä.

Ja vielä päivän saldo että ite muistan
valmispuuro 130 kcal
kurkku 500 g 45 kcal
rasvatonta maitoa 2 dl 66kcal

yhteensä 241 kcal. JES

Kalorit on pahin vihollinen, ja minä itse

Multa kysyttiin onko mulla syömishäiriötä.

Se on ihan helvetin hyvä kysymys!

Sen tiedän että haluan laihtua, koska olen nyt ällöpyllyinhottavaläskikasa, jos nyt rehellisiä ollaan. Mä en keskity mihinkään muuhun kun syömiseen (=syömättömyyteen) yhtä paljon, enkä ajattele mitään yhtä paljon. Ja rakastan sitä.

Välillä oon monta päivää syömättä käytännössä mitään, välillä ahmin ja oksennan, välillä ahmin ja en oksenna. Sitä en rakasta.

Päätelkää siitä, sillä mä en osaa.

Mä alan paljastua, paniikki

Mun tekee koko ajan mieli itkeä.
Se olo tulee hallitsemattomasti missä tahansa, mistä tahansa (lähinnä ruoasta), enkä voi sille yhtään mitään. Pakko vaan juosta vessaan, tuijottaa peilistä säälittäviä kasvoja jotka tuntuvat olevan ihan hukassa, kaksoisleukaa joka tuntuu kasvavan vuosi vuodelta, ja pieniä surullisiä silmiä, jotka eivät haluaisi edes katsoa itseään peilistä. Vessan kopissaei voi kun tuijottaa oksentaessa hampaiden runtelemia kämmenselkiä, joiden kanssa oon ihan pulassa ja tuijottaa muutamaa pientä (tarpeeksi pientä huomattaviksi) arpea kädessä ja päättää, että tämä loppuu nyt.

Ja ei, en suinkaan lopeta laihduttamista, se on mulle ainoita ilon lähteitä tällä hetkellä, vaan lopetan tän säälittävän itsesäälissä rypemisen, otan itseäni niskasta kiinni ja alan OIKEASTI laihduttaa. En räpellä enää, en itke enää syödyn mäkkiaterian takia, en osta puolta kiloa suklaata ja syö sitä kerralla, en ota jäätelöä vaikka kaverit kuinka painostaisivat, en enää vain YRITÄ ja YRITÄ oikeasti yrittämättä. Viime aikoina on ollut ihan kauheeta, en ole laihtunut yhtään, mutta stressannut niin mielettömästi, että koko muu elämä on ihan hukassa.

Siitä puheenollen. Mä en tiedä mitä hittoa mun pitäisi oikeen tehdä. Oon salannut laihdutusyrityksiä nyt kohta kolme vuotta, mutta viime vuoden aikana en ole enää jaksanut. Jos joku kysyy mikset syö, vastaan etten nyt just halua. Mulla on muutama ihan huippuystävä, ja niille on todella vaikea valehdella ylipäänsä yhtään mitään. Kun meen niille yöksi, en osaa keksiä mitään muka-järkevää selitystä miksen syö mitään. En osaa valehdella niille, ne tuntee mut liian hyvin. Sitä paitsi, peli on jo menetetty. Kaksi mun kaveria on kuulemma nyt keskenään (reilua!!!) puhuneet siitä, että mulla on syömishäiriö. Eilen kolmas kaveri rupesi itkemään mulle, koska on musta "niin huolissaan", ja neljäs (ja viimeinen oikea ystävä) kysyy multa joka kerran kun me nähdään että olenko syönyt, mennäänkö syömään. Mun pitäisi kuulemma syödä. En saa kaikkia ravintoaineita. Mä tulen sairaaksi. Olen aivan hyvä näin. Stressaan turhasta asiasta. He eivät tarkoita pahaa, välittävät vain
ja plaaplaaplaaplaaplaa

Enää en voi käydä edes koulun ruokalassa salakavalasti nappaamassa näkkileipää (kuitua!) ja maitoa, koska joku välittömästi koputtaa olkapäälle ja kysyy enkö ota mitään muuta. Ja jotkut ihan viraat on huomanneet. Yks meidän koululainen, olisko ykkönen tai kakkonen, sanoi kerran mulle, ettet taida sinäkään syödä koskaan yhtään mitään. Ja se tyyppi on niin pieni keijukainen kun ikinä kukaan voi olla, eikä varmasti syö koskaan mitään. Myös muutama ihan puolituttu on sanonut mulle, että mulla ei vaikuta olevan kaikki kunnossa ja pitäisikö mun mennä terkkarille.
Terkkarille, no voi jeesus.

Todellisuudessa eivät ne mitään välitä, kunhan kokevat velvollisuudekseen huolehtia, tai oikeastaan "huolehtia", sillä eihän niillä mitään aikomuksia ole saada mua oikeesti terveeksi. Kunhan haluavat pitää mut hengissä, etten kuole ja aiheuta heille huonoa omaatuntoa. Musta tuntuu, ettei mulla todellisuudessa mitään ystäviä edes ole, vain kasa ihmisiä jotka pitävät musta kun olen hyvällä tuulella tai humalassa. Ja jos satun olemaan huonolla päällä, ahdistunut tai heikottaa niin etten pysy pystyssä, niin sanotaan vaan että no voivoi, ja lähdetään äkkiä pois ettei tarvitse huolehtia toisten asioista. Ja sitä mieltä mäkin oon, ei mun asioista kenenkään muun tarvitse huolehtia. Niilläkin on hitto vie omia ongelmia joiden eteen mä en osaa pistää tikkuakaan ristiin.
En mä edes tiedä millasia ystäviä haluisin, vai haluisinko.Tää laihdutus, salainen pieni unelma ja voimavara ja energia on mun paras ystävä. Välillä tuntuu ettei tässä maailmassa muita olekaan kun mä ja se. Välillä toivon että se olisikin niin. Muttei se ole, ja siksi voin elää ihan normaalia elämää.

Tai no, aika normaalia. Jos syömistä ei lasketa.

Korvapuusteja

Lupasin alottaa tän postauksen kirjottamalla "Tänään en syönyt kun vähän vajaat 300 kaloria!" Kaks lupausta petetty. Tää postaus ei ala sillä lauseella, enkä tosiaan syönyt vajaata 300 kaloria. Söin TUHATkolmesataa kaloria. Tänään oli muutenkin ihan uskomattoman hirveä päivä. Aamulla herätessä ensimmäinen ajatus oli: "RUOKAA! Mä pyörryn muuten!" Kävelin keittiöön, enkä ymmärrä mistä se maailman huonoin olo oli lähtöisin. Keittiössä istuin pöydän ääreen varautuen pyörtymään, maailma sumeni ja mua alkoi itkettää. Ja kas, mitä mun edessä onkaan pöydällä? Äidin leipomia korvapuusteja! Se leipoi ne ihan varmasti mua ajatellen, koska ennen tätä kaikkea mä rakastin korvapuusteja.

Mulla on ikävä mun entistä elämää. Tai itseasiassa ei, mulla on ikävä vaan korvapuusteja. Tätä elämää mä rakastan. Siitä ei puutu kun korvapuustit.

Aattelin, että tää on liian hyvää ja samalla ihan kauheeta ollakseen totta. Ehkä mä oon vielä unessa? Ehkä voin ottaa, syödä lihoomatta. Jos kerran nukun vielä. Tekosyitä tekosyitä, joten mitä tämä tyttö tekee? Ottaa yhden, ottaa toisen, ja nyt hävettää: OTIN KOLMANNENKIN. En ollut syönyt kolmeen päivään MITÄÄN, ja sitten mun nenän edessä on kymmenen korvapuustia. Söin niistä sentään VAAN kolme.

Mä en muuten voi uskoa, että käytin oikeesti sanoja "vaan kolme". Tää alkaa olla yksi surkea vitsi tää mun laihtuminen. Jouluna laihduin viisi (!!!) kiloa, ja nyt oon lihonut ne takasin. Itsekuri? Mikä se sellanen on? Onks siinä kaloreita?

Mä alan olla ihan sekaisin. Ylioppilaskirjoituksiin on kaksi viikkoa, ja mä en ole edes alottanut lukemista. Mä vaan laihdutan. Mun elämä ei mitään muuta enää olekaan.

APUA

Mä sain äsken ihan kauheet itkupotkuraivarit kun kävin vaa'alla. Ei se vielä mitään, mutta kun luin mun laihdutuspäiväkirjaa vuoden takaa heti sen jälkeen. Mä en tiijä itkiskö, viiltäiskö vai mitä tässä tekis. Päätin, etten kirjota tästä mitään, mut mikä se sellanen blogi on, jossa ei lue totuutta. Kirjotan paperipäiväkirjaa, mut nyt aattelin heittää sen hevon helvettiin ja kirjottaa vastedes tänne. Tässä siis tän päivän teksti:

APUA. MÄ EN TAJUA MITÄ MULLE ON TAPAHTUNUT. OON PAINANU VUOS SITTEN 50 KILOA! OIKEESTI 50 KILOA! JA MITÄ PAINAN NYT? KÄVIN VAA'ALLA, JA SE HELVETINKONE NÄYTTÄÄ PUNASELLA 58 KILOA! VAJAA VUODESSA OON KERÄNNY JOSTAIN KAHEKSAN KILOA TOSTA VAAN, JA VIELÄ STRESSANNU JOKA HETKI KOKO SEN VUODEN AJAN MUN PAINOSTA.

SAAKO KYSYÄ, MITEN HELVETISSÄ ON MAHOLLISTA LIHOA NOIN PALJON, KUN STRESSAA SYÖMISISTÄ NIIN PALJON KUN MÄ? ENKÄ OLE SYÖNYT MIELESTÄNI EDES PALJOA. MÄ EN TAJUA

MÄ EN TAJUA

MÄ EN TAJUA

MÄ EN TAJUA

MÄ EN OIKEESTI VAAN TAJUA

kilot lähtee ja luut jää

Tästä se lähtee. Blogin pitäminen on ihan uskomatonta, mä laihdun aina enemmän kun kirjotan tätä. Te pidätte mut radalla!

Hei oikeesti, tää mun elämä on ihan älytöntä.

Aamulla ajattelen ensimmäiseksi ruokaa. Ajattelen ruokaa myös just ennen kun nukahdan. Ja sata kertaa siinä välissä. Ainakin kerran tunnissa. Ajattelen syömistä, syömättömyyttä, löysiä vaatteita, kaloreita, hiilareita, solisluita, kiloja, grammoja, lenkkejä...

ääääääääääääääääääääääääääää

ja hassuintahan tässä on se, että tää on IHANAA. Tää on ihan täydellistä. Oon saanut otettua itteeni niskasta kiinni, ja laihdun laihtumistani. Viime viikolla laihduin yli kilon, ja se on mulle ihan helvetin paljon!

Laskin, että jos hyvin käy ja jatkan samaan malliin, painaisin kesäkuun alussa 44 kg.

44 KG!

SE OLISI JOTAIN NIIN TÄYDELLISTÄ
ETTÄ HUHHUH

Huomenna illalla päivitän ja lupaan itelleni että se päivitys alkaa näin:
"Tänään en syönyt kun vähän vajaat 300 kaloria!"

NOSTALGIAA!

VOI HITTO

Mä löysin tän blogin uudelleen, eikä mikään, ei sitten
yhtään mikään
ole muuttunut!

Oon edelleen yhtä pakkomielteinen syömisen -korjaan syömättömyyden- kanssa, joten tää blogi vois pelastaa mut taas. Pitäisin tätä niin pitkään kunnes painan 44 kg!

sillä se päivä tulee vielä joskus

Jos luit tän tekstin niin kommentoi, perustan sit uuden jos tää on unohdettu!

(niin kun varmaan on)

HÄTÄHUUTO

En tiedä MITÄ IHMETTÄ mulle on tapahtunut, mutta mä olen muuttunut ihan toisenlaiseksi. Ette arvaa mitä mä syön tässä nyt??!?!?!??!

sipsiä !
dippiä !
karkkia !
suklaata !

Ja tätä on jatkunut jo monta päivää. Oon jotenkin antanut itselleni luvan vaan mässätä, mässätä, mässätä ja mässätä. En kuitenkaan oksenna, koska mua on alaknut pelottaa se ihan liikaa. Voi apua, tää on kamalaa, mä en tiedä mikä muhun on mennyt. Vittu.

Pliis, auttakaa, ihan miten vaan, mut jotenkin!

en ole kuollut

Voi saatana vittu perkele, taas täällä. Voi kun voisin sanoa et entistä ehompana, mutta PASKAT. +3kg!

On monta syytä miksen oo päivittänyt.
1. oon ollut ruoan kanssa niin rappiolla
2. ajattelin että en kelaisi niin paljon ruokaa jos en kirjoittaisi siitä koko ajan
3. tai lukisi päivittäin siitä muiden blogeista
4. oon joutunut selittelemään kavereille mun syömistä ja syömättömyyttä ja
5. pelkään että paljastuu tän blogin olevan mun
6. vaikea päivittää, sivuhistoria ei toimi kodin koneella, koulussa kaikki näkee
7. oon lihonut
8. ja sata muuta syytä

Mä en oo päivittänyt, koska oon ollut aivan liian sekaisin tän kaiken kanssa. On tapahtunut ihan liikaa, lihomista, laihtumista, ilostumista, itkemistä, paljastumista ja kaikkea kaikkea kaikkea kaikkea. No mut, tulos on se etten enää mitään muuta ajattelekaan kun ruokaa,
ensimmäisenä aamulla kun herään
illalla just ennen kun menen nukkumaan
ja ainakin sata kertaa siinä välissä

Kavereille joudun selittelemään syömisiäni koko ajan vaikka olen ollutkin varovainen. Ei ole onnistunut, ne on vakuuttuneet että ehkä mulla on ongelma. Siinä ne ovat oikeassa. MUTTA päinvastoin teidän luuloa, mä en todellakaan nyt aio luovuttaa, vaan päinvastoin. MÄ LAIHDUN TÄSTÄ VIELÄ SIIHEN 47 KG JA SIT KATOTAAN KUKA NAURAA.
minä, hah.

Nälkä on ahistavinta ikinä! Meidän koulussa on loistavat ruoat, oikeesti loistavat, mitä vittua mä teen kouluruoan kanssa? Kertokaa mulle.

Mut jokatapauksessa, oon takasin täällä, ja pysynkin niin kauan kunnes romahdan taas. Ja oikeestaan senkin jälkeen saatan tulla tänne purkamaan kaiken.

Huh, jopas helpotti. En muistanutkaan kuinka paljon tää auttaa.

ANANASTA<3

Mitä ne olivatkaan ne puheet tän blogin elvyttämisestä uuteen uskoon? Voi pliis, yrittäisit nyt edes vähän! En ole millään kerennyt angstaamaan tänne, ja nyt kun kerkeen niin (toivottavasti?) ilouutinen teille:

EI ANGSTATA YHTÄÄN! (sanoinhan että tää on blogi onnistumisesta)

Surffailin netissä etsimässä lisää laihdutusvinkkejä NOPEAAN laihduttamiseen, sillä kohta on kesä ja mä olen edelleen ällöttävän läski ja mun on saatava nämä välittömästi pois, vaikka se tuntuisi kuinka pahalta. Löysin kohdan:

"Tällä menetelmällä pitäisi saada kuukaudessa pois 10 kg ylipainoa. Kuukaudessa laihduttaja on jo tottunut luopumaan leivistä ja sokerista sekä jälkiruuista, jotka korvataan hedelmillä tai marjoilla. Jos tuoretta ananasta ei ole saatavilla, voi käyttää säilykeananasta, mutta sen tulee olla sokeroimatonta.
Vaihtoehtoina ananaspäiviksi kelpaavat myös persikat, omenat, päärynät, mansikat, vadelmat ja jopa porkkanat, joita niitäkin tulee syödä kilo päivässä. Pakasteita voi käyttää tuoreiden tavoin. Ananasannoksen asemesta voi syödä myös raejuustoa tai maitorahkaa."

Kyseessä on siis ananas-dieetti, jossa kahtena päivänä viikossa syödään vain ananasta tai edellä mainittuja. Luvattu painonpudotus on tietty tän kokoselle aaaaaivan liian paljon luvattu, mutta luulen että pitkän päälle (toivottavasti ei kovin pitkän) munkin paino alkaa jo nelosella!!!!!!!1

Toista viikkoa noudatan tätä diettiä, paino on pudonnut kilon (nestettä, joten siinä ei ole hihkumista), MUTTA itsekuri ja hyvän olon tunne ovat nousseet monin monin monin kertaiseksi! Ei loppujen lopuksi ole temppu eikä mikään syödä tiistaisin ja lauantaisin pelkkää ananasta (totta kai myös kalsiumtabletteja ja monivitamiineja), varsinkin kun tietää että niistä päivistä pääsee ainakin tuhat kaloria miinukselle! Ananas on hyvää ja kaksi päivää menee mennen tullen, varsinkin kun ananaksen voi korvata laihdutusmakeutusaineella makeutetulla maitorahkalla ja vaikka mustikoilla.

Kannattaa harkita tätä, sillä mun hymy on levinnyt korviin tän dieetin myötä! Kun ne kaks päivää jaksaa, ei muina viitenäkään halua sortua mihinkään herkkuihin. Mikä on parempi fiilis nukkumaan mennessä, kun se että tietää ettei ole syönyt mitään paskaa. TONNI MIINUKSELLA, EIKÄ EDES HEIKOTA. Mitä tää on? Tää on liian helppoa!

http://www.laihduttaminen.com/Ananas_Dieetti.html

Mieti et jos haluut lähtee messiin, niin laitan kunnon YHTIENEN ANANAS-DIEETTI-päivityksen viimeistään viikonloppuna!

TASAN VIISKYT!!

Oon ihan onnellinen että paino pudonnut tolla tavalla tasasesti, mut PLIIS.
Alkaa vähän kyllästyttää tää hissuttelu, kerralla kun jotenkin kummalla konstilla sais vaik 2 kiloa pudotettua niin huhhei!
Sit vasta hyppisin.
Toisaalta, oon jo liian pitkään halunnut et painoni alkais numerolla 4, joten se tavoite suoritettu!

OON NIIN ONNELLINEN! (ja saa onnitella) :DDDDDDDDDDDDDDDDDd

Mut turha luullakaan että tää olis mun tavoite, ehhei hah. Täst katoaa vielä vaikka kuinka paljon, sillä mun reidet hyllyy vieläkin. Ja maha. Ja allit. Oikeestaan hyllyn koko tyttö. YÖK!

ps. Mun täytyy ottaa selvää tosta ruoan imeytymisestä. Ei kai se VOI imeytyä noin nopeasti, vaikka meijän terveystiedonkirja niin sanookin? Ehkä toi luku puolet perustuu siihen, että sitä kaikkea ei oksentaessa saa ulos? EN MINÄ TIEDÄ, mutta otan selvää.

Nähdään taas ja tsemii kaikille!

LAIHUUS EDESSÄ

Mä meinaan elvyttää tän blogin aivan uuteen uskoon.

Oon päivitellyt todella vähän ihan vain siksi, että on mennyt aivan perseelleen koko laihdutus. Söin tosi pitkään aivan armottoman vähän, 100-400 kcal jonka lisäksi vielä urheilin tunnin tai pari päivässä. (toivon että painoni vähäinen lasku johtuu lihasmassan suurentumisesta...) Ruoka ei ollut enää hyvää, se oli pakollinen tankkaus. Siitä ei nauttinut ja hyvä niin. Mutta sitten kävi jotain, jotain tosi huonoa. Vanhat ja hiihtoloma saivat mut syömään vähän enemmän.
Maistoin jopa muffinssia vuoden tauon jälkeen!!!

VIRHE! NIIN ISO VIRHE!

Idiootti!

Tajusin, että ruokahan voi myös olla aivan ihanaa. Enempää en aiheesta selitä, mulle tulisi vaan himo munkkeihin ja pulliin ja suklaaseen ja niin muillekin jotka tätä lukevat (tuskin kukaan?). Ja nyt en ole vaan VOINUT olla syömättä. On kauheesti stressiä ja ainoa saan hetkellisen hyvänolontunteen, kun vedän suklaalevyn. Se tunne on HETKELLINEN, perkele, ja sen jälkeen tulee kamala olo.

Ja oksentamisestakaan ei ole tarpeeksi hyötyä, puolet energiasta ehtii imeytyä joka tapauksessa. Vaikka oksentaisi välittömästi ruoan nauttimisen jälkeen. Tutkittu juttu. Oliko uutta tietoa? Mulle ainakin.

TÄSSÄ SUUNNITELMA:
Päivässä 400 kcal, eli tulee vähän alle 1000 kcal energiavajausta päivässä. (500 kcal energiavaje päivässä laihduttaa puoli kiloa viikossa) Tätä menoa laihdun siis kilon viikossa. Maaliskuun lopussa painaisin siis 49 kg, ja huhtikuun lopussa 44 kg!!! Tuskin onnistuu noin hyvin (toivossa on hyvä elää), mutta aina voi yrittää.

Ja mähän en luovuta. ha!

takapakkia!

Nyt se sitten tapahtui.Voi paska. Oon ollut aivan liian varomaton tän kaiken kanssa, sillä jotkut pitävät tätä hullun hommana, ja nyt jäin tavallaan kiinni.

Nyt pitää vaan uskotella ystävälleni, ettei laihdutus ole mulle mikään pakkomielle (paskat), ja että voin lopettaa milloin vain, eikä mulla ole hätäpäivää.

Pitää valehdella niin sankasti että korvat heiluu, ettei mun tarvitse lopettaa tätä.
Sillä nyt vasta tää alkaa sujua.

51 kg!

kunhan vaan läskit lähtee, ja piste.

Kauan sitten joku kommentoi ekoihin päivityksiini että "hyvä että laihdutat fiksusti"
ja sanoisin vain että EN VITUSSA.

Tää ei ole yhtään fiksua, ei niin yhtään, tää on nälkiinnyttämistä. Mä haluan kuihtua pois, pois pois enkä mieti että mistä vitun kudoksesta se lähtee. Sori nyt vain.

MÄ HALUAN OLLA NÄKYMÄTÖN, pieni, sievä ja hento.

En mä välitä siitä että apua mun keho ei nyt oiken tykkää tästä, voi voi minun pitäisi helliä kehoani. Ei saatanassa. Mä haluan kuihtua. Tulla pieneksi jälleen. Haluun nää ällöttävät vatsamakkarat pois ja reisistä turhan paskan pois. Haluun ohuet kädet ja littanan vatsan. Haluun olla LAIHA.

Tavallaan tämä on fiksua, koska lopputulos tekee mut onnelliseksi. Se tekee mut kauniiksi. Ja kuka sitä on kritisoimaan, jos tää tekee musta onnellisen?

Ei kukaan, hah.

Siis mitä tää nyt on?

Voisiko siitä, etten ole tätä päiviin päivittänyt, päätellä jotain? No ainakin sen, että oon ollut ihan älyttömän kiireinen, ja koska kiireellisyys tekee musta huolettoman, oon ollut myös huoleton ja siksi ihan vitun idiootti.

Olin taas reissussa ja alkoholia tuli nautittua enemmän kun laki sallii (vaikka tällä hetkellä se ei salli ollenkaan), ja sen mukana energiaa niin että aattelin muutamaan kertaan tappaa itteni niistä määristä. Vitsillähän minä - ainakin melkein, ja vielä hengissä. Tosin ihan helvetinmoisessa sekä henkisessä että fyysisessä krapulassa. Mitä ihmettä te teette alkoholin kanssa? Juotteko sitä?
Koska laattaaminenhan tuskin on järkevää, sillä alkoholin vaikutus menee siinä? Vai? Sori vaan, mut känneistä en voi luopua. Satunnaisista känneistä, jolloin mä lyhyen ajan oon stressaamatta. Surun hukuttaminen alkoholiin on huolestuttavaa? Voi kyllä, mutta niin on tässä moni muukin asia. Ei puututa epäolennaisuuksiin.

Oon myös ollut tässä aivan älyttömän ihastunut yhteen poikaan, joka taitaa myös pitää musta. Mainitsen tän siksi, että oon huomannut paastoavani aina kun nään sitä. Jos nään sen koulun jälkeen, mun ei tarvitse syödä koko iltana. Me ei koskaan mennä syömään vaan tehdään jotain muuta. Se ihana tunne, perhoset vatsassa, tekee sen, ettei mun tarvitse syödä! Oon miettinytkin paljon sitä (niin kuin meistä joskus jokainen, harvemmin tai useammin), miten nälän saisi taltutettua. Ja tullut tulokseen: Tunteilla! Inho, kateus, viha, mut eniten ehkä rakkaus (ihan kun mä sitä olisin kokenut mutta kuitenkin) ovat omiaan unohtamaan sen, miltä kropassa just nyt tuntuu.

On niin hienoa ja lohdullista huomata, että mieli ja kroppa tekee tätä juttua yhessä, ne tekee mun elämää ja mä oon kokonaisuus. Mä en ole mikään hiton "mieli joka taistelee kroppaa vastaan". Päinvastoin, mä oon mieli ja kroppa jotka tekee yhteistyötä. YHTEISTYÖTÄ. Kysymys "kumpi huutaa lujempaa, mieli vai kroppa?" on ehkä väärin aseteltu. Asettelisin sen mieluiten uudestaan:

"Kuinka lujaa ne yhdessä huutavat?"

ME tehdään musta kaunis.